Ohjaajakoulutus alkaa 12.3.2016
Vain koulutettu ohjaaja osaa…
Ja lähtee…vii kuu see kasi… ja yks et kaks, ja… hop hop hoop… nop nop hidas… eteen, yhteen, taakse, kumarru, taivuta… yy kaa koo… un dos tres…
Tuttua? Musiikkiin perustuvilla ryhmäliikuntatunneilla on monta laskutapaa ja monenlaista laskijaa. Ohjaajan takana ryhmä hikoilee, sekoilee, taipuu, hyppii, tanssii ja nauttii – tai ihmettelee.
Musiikin tahdittamia, eri tansseihin perustuvia ryhmäliikuntalajeja alkaa olla jokaiseen makuun: Zumba, Latinos, Bailatino, Latinobic, Lavis, Sambic, Rumbita, Folkjam… Noiden lisäksi on vielä suuri määrä vähemmän tunnettuja variaatiota, joita kansalaisopistoissa, tanssiseuroissa, tanssikouluilla ja kuntosaleilla harrastetaan.
Lajien kirjo on siis kiitettävän runsas, mutta myös ohjaajien taso vaihtelee. Aivan liikaa. Se ei taas ole paras mahdollinen tilanne harrastajan kannalta.
Yleispätevää, yhtenäistä ja tasokasta ohjaajakoulusta musiikki- ja tanssiliikuntaryhmien vetämiseen on kaivattu jo kauan; vihdoinkin sellainen koulutuskokonaisuus on tarjolla. Opetussuunnitelma on valmis ja kurssit voivat alkaa.
Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry otti tehtäväkseen suunnitella ja järjestää yhdessä alan ammattilaisten kanssa Tanssiliikunnanohjaajan koulutuksen, joka ei perustu mihinkään yksittäiseen tuotemerkkiin, vaan antaa yleispätevät valmiudet musiikki- ja tanssiliikuntaryhmien ohjaamiseen. Se sopii siis kaikille tanssiliikuntaryhmien ohjaajiksi pyrkiville. Myös heille, jotka ovat jo aiemmin suorittaneet jonkin tuotemerkin mukaisen ohjaajakoulutuksen.
Opetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä fysioterapeuttien, liikunta-alan ammattilaisten ja tanssinopettajien kanssa. Opetussuunnitelmaa on laatinut kansainvälisestikin tunnustettu tanssin ammattilainen Liisa Kontturi-Paasikko, joka myös toimii yhtenä ohjaajakoulutuksen opettajana. Koulutus alkaa vuoden 2016 maaliskuussa.
Ohjaajatutkinnon Taso I sisältää 42 tuntia kurssimuotoista opiskelua kolmena viikonloppuna ja saman verran itseopiskelua. Taso I:n suorittaneet saavat Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry:n myöntämän tutkintotodistuksen ja pystyvät vetämään itsenäisesti liikuntaryhmiä.
Koulutuksen sisältö
- pedagogiset perusvalmiudet tanssi- ja musiikkiliikuntaryhmien ohjaamiseksi
- tiedot musiikin rakenteesta ja opastuksen parhaan musiikin valintaan
- yleisimpiin musiikkilajeihin parhaiten sopivat perusliikkeet, kuviot ja koreografiat
- taidot ryhmäliikuntaan sopivien tanssilajien perustekniikassa
- valikoiman lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoitteita ja ymmärryksen intervallimetodista
- ohjeet ja liikkeet ikä-ihmisten musiikki- ja tanssiliikuntaryhmien ohjaamiseen
- tiedot alan työmahdollisuuksista ja itsenäisenä yrittäjänä toimimisesta
Koulutuspäivät
12.3. – 13.3.2016
30.4. – 1.5.2016
28.5. – 29.5.2016
Koulutuspaikat ilmoitetaan tarkemmin lähiaikoina tällä sivustolla. Alustavat varaukset paikkakunniksi on tehty Lahti-Tampere-Pääkaupunkiseutu alueelta.
Todistus
Koulutuksen läpäisseet saavat todistuksen Tanssiliikunnan Ohjaaja -tutkinnon Taso I:n suorittamisesta. Todistukset myöntää koulutuksen järjestäjä: Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry
Koulutuksen läpäisseillä on mahdollisuus runsaaseen lisämateriaaliin Tanssiliikunnan e-pankin jäsenenä. E-pankissa on satoja valmiita liikesarjoja, kuviota ja koreografioita sekä lihaskunto-, kehonhuolto- ja intervalliharjoitteita videoklippien muodossa. Tanssiliikunnan E-pankki avataan vuoden vaihteessa tälle sivustolle.
Perusvaatimuksena koulutukseen on liikunnallisuus ja halu hankkia kunnollinen tietotaito tanssi- ja musiikkiliikunnanohjaamisen perusteista. Muita vaatimuksia ei hakijoille aseteta. Vapaamuotoisesta hakemuksesta on käytävä ilmi aiempi kokemus tanssin ja musiikkiliikunnan parissa.
Hakemukset sähköpostilla 15.2.2016 mennessä osoitteeseen: tansli@tansli.fi
Koulutuksen hinta: Tanssiliikunnanohjaaja Taso I koulutuksen kurssimaksu on 395 €/hlö. Sisältää opiskelumateriaalin, koulutuksen, etätöiden ohjauksen sekä tunnukset Tanssiliikunnan E-pankkiin.
Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry
puhj. Juhani Kuosmanen